Toimintaperiaatteemme on: Ihmiset edellä

Ota yhteyttä

Tavoitettavuus. Asiakkaan kunnioittaminen ja kuunteleminen. Tasapuolisuus. Suunnitelmallisuus. Aika. Näillä elementeillä Isännöintilinkki on vakiinnuttanut asemansa paikallisena isännöintitoimistona, jonka asiakastaloyhtiöt eivät juurikaan vaihdu.

 

Isännöintilinkki on perustettu vuonna 2007. Alusta saakka tavoitteena on ollut palvella mahdollisimman hyvin paikallisia kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöitä.

 

Isännöintilinkki haluaa olla siellä, missä asiakkaatkin ovat. Paikallisena toimijana on tärkeää tuntea toimintaympäristönsä läpikotaisin. Täyden palvelun isännöintitoimistossa tiedetään, mitä alueella tapahtuu ja mihin paikallisiin ilmiöihin on tärkeää reagoida.

 

Kokonaisvaltaisen palvelun takaamiseksi Isännöintilinkki on verkostoitunut monien eri alojen toimijoiden kanssa.

Isännöintilinkissä on tärkeää olla lähellä ja helposti tavoitettavissa.

 

Näiden elementtien pohjalta toiminta lähti liikkeelle ja samoilla linjoilla jatketaan tänäkin päivänä. Kun vuonna 2015 nykyinen isännöitsijä Briitta Lajola otti vetovastuun, hän lähti kehittämään hyväksi havaittuja toimintatapoja entisestään.

 

Asunto-osakeyhtiöiden maailma tuli Briittalle tutuksi jo teini-iässä, kun hän pyöri isoisänsä mukana taloyhtiöiden kokouksissa. Myöhemmin hän toimi muun muassa talkkarina Helsingissä. Monesta eri näkökulmasta taloyhtiöiden elämään perehtyneelle toimeliaalle naiselle isännöitsijän saappaisiin hyppääminen tuntui lähinnä luonnolliselta jatkumolta.

 

Taloushallinnon ammattitutkinnon suorittanut tarmokas Briitta kiinnitti ensimmäiseksi huomiota taloyhtiöiden talouden seurantaan.

 

- Halusin tietää, miten talouspuoli toimii. Kiinnostukseni kehittämiseen lähti talouden kautta, hän kertoo.

 

Kunnossa oleva talous vaikuttaa moneen asiaan. Silloin on helpompi suunnitella, mitä taloyhtiössä on tarpeen tehdä nyt, viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Rakennuksen elinkaari on tärkeä mittari, kun suunnitellaan korjauksia.

 

Briittan kanssa Isännöintilinkin asiakkaista huolehtii isännöitsijä Toni Lindberg. Työtä pelkäämätön kaksikko on perillä myös toistensa taloyhtiöiden asioista. Jos toinen on poissa, toinen voi tuurata. Näin asiat eivät jää roikkumaan, vaan lähtevät saman tien eteenpäin.

 

Jos me jossakin olemme tosi hyviä, osaamme ottaa ihmiset ihmisinä. Vaikka kysymys on taloyhtiöistä, ihmiset niissä asuvat. Olemme reiluja ja hoidamme kaikkien asioita tasapuolisesti, Toni kertoo.

 

Briitta on aivan omaa luokkaansa ongelmanratkaisijana.

 

Olen valmis käyttämään aikaa, jotta voimme löytää kaikille sopivan ratkaisun. Isoissa taloyhtiöissä se ei aina ole mahdollista, mutta silloin käytetään demokratiaa, Briitta kertoo.

 

Isännöintilinkin asiakkaat vaihtuvat äärimmäisen harvoin. Se kertoo korkeasta asiakastyytyväisyydestä. Tietoisesti haalimme juuri sopivan määrän töitä. Sen ansiosta meillä on aikaa asiakkaille. Panostamme palveluun ja laadukkaaseen työn jälkeen.

 

Asiat tehdään ihmiset edellä. Aina.